November 20, 2013

undiscovered

Miten samaan aikaan voi tuntua siltä, että tekee koko ajan jotain, ja samalla siltä, ettei koskaan tee mitään? Mulla on ollut aika kiire tässä lähiaikoina, mutta samalla musta tuntuu että oisin vaan ollut kotona ja maannu sängyssä tekemättä mitään haha. Oon parin viikon sisällä ravannu koulussa, töissä ja treeneissä, ja sen lisäksi käynyt mm. parissa leffassa, Halloween juhlissa, parissa haastattelussa, Kiasmassa, ja oon pysynyt perillä kuitenkin sarjoissa mitä seuraan ja tehnyt (melkein) kaikki läksyt ajallaan. Oon ollut myös ihan poikki lähiaikoina, joka on kyllä mun ihan oma vika. En vaa saa itteäni menemään normaaliin aikaan nukkumaan, vaikka joskus mulla siihen aikaa olisikin.
Leffoista puheenollen, oltiin eilen muutaman kaverin kaa Catching Firen keskiyö ensi-illassa, ja se leffa jätti mut sanattomaks. Monet varmaan tietää sen pettymyksen tunteen kun on lukenut hyvän kirjan ja mennyt kattomaan sen perusteella tehdyn elokuvan sen jälkeen eikä se todellakaan ole niin hyvä kuin se kirja? No tällä kertaa niin ei käynyt. Pelkäsin ettei tää leffa olisi läheskään niin hyvä kuin se kirja, mutta nyt en osaa päättää kumpi on parempi. Leffa oli juuri sellanen millaseksi olin sen kuvitellut ja toivonut olevan kun luin sitä kirjaa, ja siitä ei oltu jätetty mitään liian suurta tai merkittävää pois. Näyttelijät suoriutu todella hyvin ja kirja oli mielestäni tuotu todella hyvin eloon leffan avulla. Eniten pelkäsin sitä, miten se areena ois kuvattu tässä elokuvassa. Se areena oli musta siinä kirjassa niin mielenkiintoinen ja kiehtova, ja olin hyvin vaikuttunut miten se oli suunniteltu ja keksitty. Ja se oli juuri sellainen kuin olin kuvitellut sen olevan sen kirjan perusteella. Siis kuulostan nyt varmaan ihan hullulta fangirliltä ja voisin kehuu tota leffaa vielä lisää, mutta suosittelen kuitenkin että meette kaikki kattomaan sen jotta näätte itsekin miten uskomaton se on!
Meillä alkaa huomenna koeviikko, ja vaikka mulla olikin tässä jaksossa 5 kurssii, mulla on vaan 2 kunnon koetta. Joten mulla on muutama vapaapäivä tiedossa ensi viikolla! Ja heti koeviikon jälkeen onkin mun synttärit!! Jeejeee :)
Syksyn ylppäreiden tulokset tuli viime viikolla, ja meijän koulussa on ainakin jo pitänyt ilmottautua kevään ylppäreihin. Äikkä, terveystieto, pitkä matikka, espanja ja enkku uudelleen. Ruotsin jätin pois koska tää talvi ja kevät tulee nytkin olemaan niin rankkaa aikaa. Mutta sitten koittaa vapaus!! Sitä odotellessa...

excuse me while i kiss the sky

Vaikka mä en oo täällä hirveesti lähiaikoina kirjotellukaan, mä kirjotan tosi paljon. Must tuntuu että kuka tahansa joka mut tuntee yllättyis jos ne tietäis kuinka paljon mä oikeesti kirjotan. Kirjoittamalla pystyy ilmaisemaan niin paljon asioita ja se on myös auttanut mua vaikeissa tilanteissa. Alotin muutama vuosi sitten kirjottelemaan kaikenlaisii juttuja, runoista lauluihin ja lyhyistä tarinoista yksittäisiin lauseisiin. Nyt kun luen joitain juttuja mitä kirjottelin esim. peruskoulussa, oon ihan järkyttynyt miten kamalii ne on haha. Mutta ne auttaa huomaamaan että on oikeesti kehittynytkin vuosien aikana! Oon pitkään unelmoinut siitä, että saisin joku päivä kirjotettua kirjan. Tai muutaman. Mulla on aika vilkas mielikuvitus niin mun mieleen saattaa tupsahtaa jokin idea milloin vaan. Ja sit kirjotan sen ylös. Oon vaan niin laiska etten saa ikinä mitään valmiiksi. Ja vaikka motivaatio riittäisikin siihen että saisin vähän enemmänkin kirjotettua, en silti saa mitään valmiiksi koska mussa on perfektionistin vikaa. Mulla on niin paljon keskeneräisii kirjotuksii kaikkialla, ja löydän jatkuvasti lisää vanhoja juttuja mitä oon kirjotellut, mutta kokonaan unohtanut. Ehkä mä joku päivä saan jotain valmiiksi.
Noi ylläolevat kuvat on Pinterestistä löytynyt, ja tykkään noista tosi paljon niin päätin julkaista ne täällä, koska ne sopii tähän postaukseen mun mielestä aika hyvin.

November 3, 2013

sweater weather

Jotkut teistä on varmaan kuullut tälläsen quoten kuin "The problem is you think you have time" ja toi ei ois enemmän nappiin voinut osua. Oon täällä muutaman kerran aiemminkin puhunut siitä että aika vaan lentää ohitse ilman että kukaan kunnolla huomaa sitä ja jotkut teistä on varmaan todella kyllästyneitä siihen haha. Mut aika ja ajankäyttö ja ajankulu menee välillä mulla ihan yli ymmärryksen. Siis nyt on jo MARRASKUU?! Mä koitan vieläkin tottuu ajatukseen että nyt eletään vuotta 2013, ja ens kuussa aletaankin jo laskemaan viimesiä päiviä vuoden vaihtoon. Ja en oo ees huomannut että mun viimesimmästä postauksesta on jo reilu 2 viikkoa. Ei oo vaan oikeen tapahtunut mitään niin erikoista mistä keksis jotain kirjoitettavaa ja kamerakin alkaa pikkuhiljaa tossa mun pöydällä pölystymään kun sitäkään ei oo tullu kannettuu mukana tai käytettyy lähiaikoina. I clearly have a very boring life hahaha.
Mutta onhan tässä parin viikon sisällä jotain kuitenkin tapahtunut! Oltiin eilen parin kaverin kanssa kattomassa se uus kauhuleffa Carrie, jota ei kyllä kauhuleffaks voi kutsua. Mulla oli odotukset tosi korkeella koska sitä on mainostettu niin paljon ja se alkuperäinen leffa ja kirja on kuulemma tosi hyvii niin petyin vähäsen mut olihan se ihan kiva nähä! Tietenkin siinä vähän säikähti joissain kohissa mutta se ois voitu tehä paljon paremmaksi. Yks mun parhaimmista kavereista joka opiskelee tällä hetkellä Hollannissa oli nyt viikonloppuna Suomessa käymässä, niin oli ihanaa catch up pitkästä aikaa. Ja mun yks toinenkin kaveri joka asuu Ruotsissa oli myös käymässä niin pidettiin sen kunniaks reilun 10 tytön tyttöjenilta kun kaikki oli koolla :) Ja sit on ollut kokeita ja uusintoja ja treenejä. Ja yks mun kaveri lähti nyt Espanjaan aupairiksi niin läksäreissäkin tuli käytyy. Ja mun on täälläkin pakko mainita että Troian Bellisario (Pretty Little Liarsin Spencer) näki kuvan mun ja Nicolen viime vuoden PLL Halloween asuista twitterissa ja kommentoi että "Beautiful!" ja mä sitten freak outtasin siitä koko päivän haha. Mutta eipä tässä mitään kummempaa.
Oon tässä parin viikon ajan kattonut kouluja ja koittanut miettiä mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen, ja oon keksinyt jo pari juttua josta olisin tosi kiinnostunut oppimaan lisää. Välivuosi kuitenkin houkuttelee mutta ainakin alan jo pikkuhiljaa selvittämään mitä haluaisin tulevaisuudessa tehä :) Oon rajannut mun vaihtoehtoja näihin: journalismi, arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu tai sit vaan business/markkinointi yms. Opiskelupaikoista en oo vielä varma. Oon koko ajan ajatellut että lähen ulkomaille lukion jälkeen joko opiskelemaan tai töihin tai sit vaan matkustelee mutta oon nyt kans löytänyt muutaman koulun Suomesta jotka kuulostaa ihan kivalta. Haluaisin vieläkin kaikkein eniten opiskella amerikkalaisessa collegessa mutta ne maksaa naurettavan paljon, ja suurin osa niistä ei anna minkäänlaista taloudellista tukee ulkomaalaisille opiskelijoille. So I don't know. Kun juttelin opon kanssa joku kuukaus sitten niin moniin kouluihin ulkomailla on mennyt jo haku deadline niin ei oo enää hirveesti aikaa miettii mutta ei mulla loppujen lopuks kiire vielä minnekään ole. Uskon että kaikelle on syynsä ja kaikki tulee lopulta päätyy ihan hyvin niin kyl mä varmasti saan vastauksen kaikkeen ajan kanssa haha.