April 25, 2013

lover of the light

Alatte varmaan pikkuhiljaa kyllästyy näihin kattokuviin, mutta välillä auringonlasku näkyy tuolta niin hyvin ja kauniina että pakolla kiipeen sinne kameran kanssa ja siskot seuraa perässä haha. Tulin pikasesti postaamaan nää pari kuvaa, koska suuntaan kohta takasin stadiin viimeiselle teoriatunnille!!! Jihuuu! Ja kyllä, olen vielä autokoulussa hahaha. Alotin autokoulun sillon syksyllä, mutta en oo varsinkaan noihin teorioihin hirveesti käyttänyt aikaa, niin oon tällä viikolla koittanut käydä ne viimesetkin tunnit. Kaikki pakolliset ajotunnit oon jo käynyt, eli toivottavasti ehtisin saada kortin ennen kesää ja jenkkeihin lähtöö!
Ei yhtään innostais lähtee takas kaupunkiin, varsinkaan kun se on tänään ihan täynnä pikkusia, liian innokkaita, kiljuvia tyttöjä. Ai miksi? Olen 99.9% varma että syy on se, että Justin Bieber on tällä hetkellä Helsingissä. Nella just soitti mulle ja sano ettei se pysty kulkemaan siellä kun siellä on niin paljon ihmisiä, eli olen aika varma että olen oikeassa. Se oli kai metsästämässä sitä sen hotellin lähellä hahaha. Ollaan siskojen ja Nicolen kaa menossa huomenna Justinin konserttiin, ja vaikken oo mikään suuri Bieber-fani, olen silti innoissani. Mun siskot ei varmaan nuku tänä yönä ollenkaan koska ne on niin innoissaan huomisesta ja varmaan kiljuu ja itkee koko yön ja tuun varmaan katumaan sitä että lupasin mennä noiden beliebereiden mukaan tonne. Haha mut kyllä siitä hauskaa tulee!!

4 comments:

  1. Anonymous25/4/13 16:41

    Upeita kuvia!:)

    ReplyDelete
  2. Anonymous29/4/13 17:44

    onko sulla oma väri hiuksissa? miten oot saanu ne noin pitkiksi ja ne näyttää tosi hyväkuntosiltakin :) miten hoidat niitä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. en oo ikinä värjännyt, mutta käytin sellasta ainetta ku "sun-in" ku oltiin mary-scottin kaa floridassa viime kesänä ja hiukset vaaleni auringossa aika paljon haha. sen jälkeen en oo tehnyt mun hiuksille mitään! ja nää kasvaa vaa tosi nopeesti! leikkasin syksyllä näitä aika paljon mutta nää on ehtinyt kasvaa jo tosi pitkiks taas. ja jooo mun hiukset on aika hyvänkuntoset, pystyn sormilla laskemaan kakshaarasten määrän mitä oon ikinä näistä ite löytäny hahaha. ja en mä muuta tee kun pesen shampoolla ja hoitoaineella kun nää tuntuu likasilta :D hahaha anteeksi tylsä vastaus mut en oikeesti tee näille mitään

      Delete

Make my day, leave a comment :)