January 1, 2013

sometimes you have to be your own hero

Tein tällasen kuvakollaasi postauksen jotta näätte miltä mun 2012 vuosi näytti! Koitin myös vähän selittää että mitä kyseisen kuukauden aikana tapahtu, mutta koska mun muisti on yhtä hyvä kuin jonkun kultakalan, en saanut kaikesta hirveesti kerrottua haha. Yritin kuitenkin!
TAMMIKUU
- Käytiin hostperheen kanssa Floridassa kun mun ilmavoimissa oleva hostveli sai sen "siivet". En osaa yhtää paremmin selittää sitä syytä miks oltiin siellä haha
- Saatiin lunta jenkeissä yhtenä tai kahtena päivänä koko talven aikana, ja koulu oli silloin siis peruttu. Lunta oli maassa tosiaan joku 1cm
- Kävin monessa koulun korispelissä ja kannustin muiden mukana koulumme joukkuetta. GO ADMIRALS!!!
HELMIKUU
- YFU-orientaatio leiri Louisvillessa, oli ihana tavata muita vaihtareita ja viettää viikonloppua isommassa kaupungissa
- Meillä oli Intersession viikko koulussa, eli saatiin viikko tehdä melkein mitä ikinä me haluttiin, jos haluutte lukee siitä lisää, painakaa tästä :)
- Maloun synttärit
- Spirit week koulussa
- Katottii sitä kuuluisaa superbowlia telkkarista perhetuttujen kaa
- Yökyliä kavereiden kaa ja öisiä seikkailuja Walmarttiin
MAALISKUU
- HAWAII!!!!! Elämäni paras matka. Viikko paratiisissa ihanien ihmisten kanssa. Se koko matka oli niin uskomaton että en pysty sitä sanoin kuvailemaan niin hyvin, jotta oikeesti ymmärtäisitte miten ihanaa se oli. Se pitää itse kokea :) Ahhh. Lähden milloin vain sinne uudestaan
- Mun koneen ja netin kaa alko olla ongelmia joskus tällöin, joten en oo blogiin saanut niin paljon tai niin hyvin kirjotettua mun vuodesta, ja mua ärsyttää se tosi paljon. Vaihtovuoden alussa kirjotin tänne niin paljon ja aika tarkasti mitä tapahtuu, ja nyt jälkeenpäin ärsyttää kun en pystynyt tekemään niin vuoden lopussa myös. En vaa millään muista kaikkea enää :(
HUHTIKUU
- Spring break, eli viikon loma koulusta! Tää oli Hawaiin matkan jälkeen, joten mulla oli periaattessa 2 viikon loma :)
- Mun hostperheen kouluvuoden 2010-2011 saksalainen vaihtari Jutta ja hänen kaverinsa Fabienne tuli käymään, joten tutustuin heihin ja vietettiin paljon aikaa yhessä sen 2 viikon ajan jonka he viettivät Danvillessa
- Prom!
- Aloin viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa koulun ulkopuolella
- Käytiin Keenelandissa, ja katottiin siellä hevosten juoksukisoja ja yms. Linkkasin tossa paikan nimen kohalla niiden nettisivun jos joku haluaa lukee lisää :)
TOUKOKUU
- Kesäloma alko!
- Graduation, itse en valmistunut mutta oli mielenkiintosta kattoo kun jotkut kaverit valmistu
- Lähettiin Maloun kanssa yhtenä iltana kävelemään ympäri kaupunkia kaatosateessa
- Pidettiin paljon leffailtoja ja bonfires kavereiden kanssa, ja meille muodostu pieni kaveriporukka jonka kanssa aina tehtiin tällaisia kivoja juttuja
- Lähin Mary-Scottin ja sen perheen kanssa Floridaan, ja se oli kans yks kivoimmista matkoista joilla oon ollu. Surfattiin (eli oikeesti koitettiin surffaa ja vähä epäonnistuttiin), uitiin, otettiin aurinkoo, syötiin, shoppailtiin ja kuvailtiin
- Tutustuin joihinkin ihmisiin vielä paremmin ja tapasin uusia ihmisiä, joten toukokuu oli yks kivoimmista kuukausista jenkeistä koska oli paljon ihmisiä joiden kanssa olla, ja oli paljon vapaa-aikaa koska oli loma
- Meijän kirkko järjesti sellaiset kunnon maalaisjuhlat mitä näkee jossain leffoissa, eli oltiin maatilalla ja siellä oli mahdollista kokeilla jotain rivitanssei tai mitälie, musiikki oli tunnelman mukaista ja se oli oikeesti tosi hauskaa! Siellä oli raivattu jonkinlainen talli meille joka oli koristeltu ja siellä oli paljon ruokaa ja muuta kivaa
- Alex lähti toukokuun lopussa takaisin Ruotsiin ja mua alko pelottaa kotiinpaluu enemmän, koska tajusin miten vaikeeta kaikkien muidenkin hyvästely tulee olemaan
KESÄKUU
- Jouduin hyvästelemään Maloun kesäkuun alussa jossain tivolissa (en keksi sille parempaa suomenkielistä sanaa) joka on meijän kaupungissa muutaman päivän joka kesä. Se oli ihan hirveetä ja mä vaan vollotin siellä kun oli aika sanoo heippa. Sen jälkeen oli kiva kävellä ympäri sitä paikkaa ja nähä kavereita ja muita ihmisiä kun meikit oli ihan levinny ja naama oli turvoksissa hahaha
- Lähettiin hostperheen kanssa Ohioon auttamaan sellaiselle leirille joka teki meijän kirkon kanssa yhteistyötä
- Vietettiin Nicolen ja sen perheen kanssa pari päivää Chicagossa. Aivan ihana paikka!!
- Ajeltiin Jodin kanssa ympäriinsä bikinit päällä, ikkunat auki ja musiikki täysillä, ja käytiin myös Walmartissa samalla reissulla samat "vaatteet" päällä haha. Saatiin vähän outoi katseita, mutta onneksi Walmartissa näkee aina outoja ihmisiä joten ei erotuttu joukosta liian paljon
- Vietin monta iltaa kävellen ympäri kaupunkii tai istuskellen jossain ulkona keskellä yötä kavereiden kanssa. Yks ilta riehuttii Centre Collegen kampuksella olevassa vesilähteessä 4 aikaan aamulla kunnes jotkut vartijat tuli valittaa meille, joten lähettiin kävelemään ympäri hiljaista kaupunkia ja yhessä vaiheessa maattiin keskellä tietä ja katottiin kun liikennevalot vaihtu, kuten The Notebookissa. Se oli ihanaaaa
- Jouduin hyvästelemään niin monta ihanaa kaveria ja mun amerikkalaiset sukulaiset ja itkin koko yön ennen ku palasin Suomeen, vaikka se olikin yks hauskimmista illoista siellä
- Palasin Suomeen kesäkuun lopussa ja mulle iski aika paha kulttuurishokki. En lähtenyt kotoota ulos moneen päivään, koska pelotti. Ei mua hirveesti pelottanut olla ulkona kodin lähellä, mutta stadiin lähteminen... En vaan pystynyt. Se ois ollu iha liikaa. Juttelin kotona vaa mun jenkkikavereiden kaa. Tää kuulostaa varmaan tosi tyhmältä teijän korvissa, mustki tää kuulostaa nyt aika naurettavalta, mutta se oli oikeesti hirvee tunne. Mun oli vaikee uskoo että olin takas Suomessa, ja pelkäsin et jos lähtisin ulos, todellisuus puraisisi mua ja kovaa
- Puhuin Suomes viel enkkuu tosi paljon, puhuin muille enkkuu ja mulle vastattiin suomeks haha
- Kun vihdoinkin lähin kaupunkiin näkemään ihmisiä (sain äitiltä kyydin koska en uskaltanut mennä julkisilla vielä haha, en ees tiennyt missä mun bussilippu tai avaimet tai mikää on), se oli tosi outoo. Oli outoo nähdä kaikkii tuttui paikkoi uudestaa, sellasii missä ei oo vuoteen käynyt. Must kans tuntu silt et Suomes aika ois pysähtynyt vuodeks, mut mä oisin kuitenkin elänyt ton vuoden ja kasvanut ja muuttunut. Ihan kun Suomi olisi pysynyt samana mut mä oli erilainen. Koko vaihtovuosi alko tuntuu pelkältä unelta, ihan kun en olisi koskaan lähtenyt Suomesta, mutta olin vain nähnyt todella pitkän ihanan unen
HEINÄKUU
- Heinäkuussa vietin paljon aikaa mun perheen ja sukulaisten kanssa, ja näin muutamaa hyvää kaverii
- Aloin tottuu Suomessa olemiseen pikkuhiljaa, mut suomen kieli ei ollut vielä hallussa (vieläkin on vähä ongelmia). Ajatukset kulki englanniksi, joten iha ajattelematta saatoin puhuu joillekin englantia ilman että huomasin mitään
- Mökkeiltiin vähän
ELOKUU
- Tehtiin perheen kanssa pikareissu New Yorkiin
- Koulu alko, joten mun oli pakko saada jalat takas maan pinnalle ja tajuta, että oon nyt Suomessa ja elän tätä elämää taas. Heräsin siis todellisuuteen vihdoinkin
- Nautittiin kavereiden kanssa viimeisistä kesäpäivistä, auringosta ja lämmöstä
SYYSKUU
- Siskon rippijuhlat
- Tyttöjen iltoja ja seikkailua kavereiden kaa
- Opiskelua ja eka koeviikko vuoteen
- Jouduin kävellä ympäriinsä pari viikkoo nilkkatuki jalassa, koska se rasittu liika urheilun takia... Ja samalla viikolla astuin lasinsirun päälle ja vaikka mitä muuta tollasta tapahtu. Elämäni hirvein viikko, no doubt
LOKAKUU
- Mulle muodostui muutama tosi kiva kaveriporukka, ja tutustuin joihinkin ihmisiin paremmin
- Vietin tosi paljon aikaa kavereiden kaa lokakuussa
- Oiskohan se ollu lokakuu kun alotin autokoulun... En nyt just muista, mutta joskus näihin aikoihin se kuitenkin oli! Pari kaverii oli alottamassa autokouluu ja päätin sinä päivänä spontaanisesti että hmm mäkin voisin, joten menin kavereiden mukaan ensimmäiselle teoriatunnille ja ilmotin sitä äitille että hei arvaa mitää...
MARRASKUU
- Halloween juhlat
- Käytiin Nicolen kaa kattoo ekaa kertaa elämässämme lätkämatsii ja oltii vähän pihalla... Mutta se oli oikeesti tosi hauskaa ja mielenkiintosta, vaikka meijän ilmeet tossa yhessä kuvassa ei sitä hirveesti näytäkään
- Oltiin viikonloppu sukulaisten mökillä, ja tuli saunottuu ja jopa uituu pikkasen järvessä! Kyllä, kävin uimassa järvessä marraskuussa haha
- Olin myös ekaa kertaa kirpparilla myymässä vanhoja tavaroita
JOULUKUU
- Täytin 18 joulukuun eka päivä, joten kuukaus alko hyvin
- Olin tosi loman tarpeessa ja mulla ei ollut motivaatiota tehdä mitään, joten laiskottelin melkein koko kuukauden ja odotin joululomaa enemmän kuin mitään muuta
- Vietin joulukuussa myös paljon leffailtoja ja yms kavereiden kanssa, ja tajusin jälleen miten ihania kavereita mulla on
- Sain mun uuden koneen joten pystyin taas bloggaamaan enemmän
- Tää kuukaus oli monesta syystä välillä tosi rankka, yks syy on se, että kaverini menehtyi, ja hän oli todella tärkeä todella monelle ihmisille ja niin moni jää häntä kaipaamaan
- Ahhh JOULU!!! Jouluruoka maistui paremmalta kuin muistinkaan, joten söin sitä viime joulunkin edestä kun en mitään kinkkua tai perunalaatikkoa jenkeissä saanut
- Uuden vuoden aaton vietin muutaman ihanan kaverin kanssa ja se oli mahtava tapa sanoa heippa kivalle vuodelle, ja mahtava tapa alottaa tää tuleva vuosi!

Oon päättänyt että vuodesta 2013 tulee mun vuosi. Aion näyttää muille ja itselleni mitä pystyn tekemään kun oikeesti yritän, ja kun mieleni ja sydämeni on mukana kaikessa 110%. Mulla on jo pitkä lista uudenvuodenlupauksia. Mun uudenvuodenlupaukset ei oo koskaan toteutuneet kunnolla, joko ei ollenkaan tai ne kesti vain vähän aikaa, mutta tällä kertaa oon niin motivoitunut että aion tehdä kaikkeni että pystyn ylläpitämään näitä :)
Jotkut saattaa miettiä mitä nää mun lupaukset on, ja lyhyesti sanottuna haluan tehdä pieniä muutoksia mun elämäntyyliin ja yms. Kuntoilusta ja terveydestä parempi huolehtiminen on ainakin listalla, koska oon lähiaikoina ollut tosi laiska noiden suhteen... Ja se kostautuu. Yks syy mun laiskuuteen on varmasti ollut tää kylmä talvi, koska mun tekee koko ajan mieli vaa käpertyy peiton alle ja syödä jotain hyvää hahaha. Kouluun panostaminen on tietenkin myös mun listalla. Kuten oon täällä jo muutaman kerran ainakin maininnut, mulla ei oo mitään hajua mitä haluan tehdä vanhempana, ja se stressaa mua tosi paljon. Ja musta tuntuu, että jos panostan kouluun nyt enemmän ja kunnolla opiskelen niin mulla on enemmän vaihtoehtoja sit kun oikeesti pitää jotain päättää. Mun pitää myös nukkua enemmän, koska mulla on voimat ollu lopussa pitkään, ja tarviin oikeesti lisää lepoa jotta jaksan tehdä kaikkea.
Tällaisia melko perusjuttuja mun listalla nyt ainakin on. Mietin kans että pitäiskö mun tehdä jotain muutoksia täällä blogin puolella... Haluisitteko että alkaisin kääntää postauksia myös englanniksi? Tai että kirjoittaisin vain englanniksi? Vai jatkanko samalla tavalla? Millaisia juttuja haluaisitte nähdä täällä enemmän/vähemmän? Millaisista postauksista tykkäätte/ette tykkää? Tiiän että blogin tyylistä ja yms päätän minä, mutta haluan kuitenkin kuulla teidän mielipiteitä! Joten mitä mieltä ootte? :) Tuleeko mieleen muita tapoja miten voisin blogia parantaa? Ulkoasu? Kirjotustyyli? Valokuvat? Kuinka usein tykkäätte että postaan? Kommentoikaa tähän postaukseen, niin pystytte mahdollisesti vaikuttamaan asiaan :)

Just out of curiosity, do you all want me to start writing in English or translating some of my posts to English? :) I know that I have many visitors from all around the world, and I know that it might be nicer for you all if you could sometimes understand at least something that I say here haha. So if you visit, follow or read my blog occasionally or on a regular basis, PLEASE COMMENT ON THIS POST! And if you want me to change anything else relating to my blog, please tell me :) Thank you!
PS. Mitä uudenvuodenlupauksia teillä oli? :)
PPS. En voi vieläkään uskoa et nyt on 2013. En tuu varmaan koskaan tottumaan ton sanomiseen hahaha.

7 comments:

  1. Anonymous2/1/13 13:55

    Kysyisin sellast et milt tuntuu olla niiku nyt lukion 2, ku kaikki sun kaa alottaneet on 3 ym ja miten tanssiks vanhat -95 kans vai meeks abiristeilylle ym omien "alkuperästen" frendien kaa? toi on yks asia joka mua mietityttää vaihtarivuodest...

    ReplyDelete
  2. Anonymous2/1/13 13:55

    Ainii unohdin sanoo et ooot tosi nätti ja luin tosssa viime yönä koko sun blogin :F

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha kiitos! :)
      on se vähän outoo vielki kun ajattelee että ens vuonna suurin osa kavereista ei ookkaa koulus enää, mut onneks tosi monet mun hyvistä kavereista lähti vaihtoon joten ollaan kaikki vaihtarit nyt samalla luokalla :) ja oon tutustunut joihinkin 2 luokkalaisiin ja siel on ainakin muutama tosi ihana joista on tullu mun super hyviä kavereita nyt! ja tanssin vanhat yhen -94 kaa joka oli myös vaihdossa. olin menossa abiristeilylle mutta se on keskellä koeviikkoo (abeilla ei oo sillon enää kokeita) joten en pysty menemään sinne sittenkää :/ mut sama juttu kävi suurimmalla osalla vaihtareista joten se on ihan fine! jos ite mietit että pitäiskö lähtee vaihtoon niin EHDOTTOMASTI kannattaa lähteä! jos sun kaverit täällä on oikeesti tosiystäviä, ne odottaa sun kotiinpaluuta koko vaihtovuoden ajan eikä mikään muutu :)

      Delete
  3. Anonymous3/1/13 02:48

    Oi vitsi miten ihana postaus, tuli melkeen tippalinssii parissa kohtaa ku jotenki pysty samaistuu joihinki 'tilanteisiin' niin hyvin. Mut joo tykkään ihan sairaan paljon tästä sun blogista olis kiva jos postailisit ainaki pari kertaa viikossa ja SUOMEKS pliis!!! En osaa yhtää melkeen enkkuu, ja näit sun postauksii on niin kiva lukee! Vaikuat nii ihanalta ihmiseltä ja just semmoselta hyvältä ystävältä :) oot myös super nätti ja sun hiukset on ihan täydelliset!!! Haha tulipas paljon kehuja mut ihan totta oot ihana, kaikkee hyvää sulle!
    Ja ku kerroit tost sun kotiinpalu kultuuri shokki jutusta oikeesti vihlas sydämmestä asti ja rupes itteenki ahdistaa ku ajattelin tota tilannetta hyi :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihi apua KIITOS!!!! en pysty oikeesti sanoin kuvailemaan miten paljon tällaset kommentit piristää mun päiviä :) joten kiitos kiitos kiitos!! pari kertaa viikossa kuulostaa hyvältä määrältä bloggaa! välillä vaan tulee sellasia hetkiä kun en keksi mistä kirjottaa tai sit iskee kunnon puheripuli, mutta voisin koittaa tota pari kertaa viikossa juttuu jotta bloggaus väli ois vähän tasasempaa :) ihanaa että tykkäät! ja vielä kerran kiitos <3

      Delete
  4. Anonymous3/1/13 20:44

    ihana postaus taas!:) ja hei ois kyl tosi kiva jos kirjottaisit jotai postuksii enkuks!! oot todella kaunis:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiiiiitos!! :) kuulostaa hyvältä!!

      Delete

Make my day, leave a comment :)